Anna ja Elsa
Kissasisaret Anna ja Elsa tulivat hoitoomme loppuvuonna 2018.
Elsa on tytöistä rohkeampi. Se seuraa ihmisen tekemistä vierestä, nauttii rapsutuksista ja harjaamisesta ja saattaa yöllä tulla samaan sänkyyn nukkumaan. Leikkiminen Anna-siskon kanssa on lempipuuhaa. Elsa on kaikkiruokainen ja herkut tulee ottamaan jo kädestä. Elsalla on kaihi silmissä ja odotettavaa on, että näkö huononee ajan myötä. Se ei kuitenkaan estä Elsaa elämästä normaalia kotikissan elämää.
Anna on utelias, mutta seuraa kotielämää vielä hiukan etäämmältä. Uskaltaa kuitenkin tulla ihmisenkin kanssa leikkimään ja antaa toisinaan jopa silittää, varsinkin ruokailun yhteydessä. Anna on tarkempi ruokansa suhteen, mutta herkut kelpaavat sillekin ja tulee ottamaan niitä kädestä.
Etsimme Annalle ja Elsalle yhteistä, aikuista kotia, jossa siskokset saavat viettää tasapainoista elämää ilman suurempia mullistuksia Elsan näön heikkenemisen vuoksi. Tytöt ovat viime kesän pentuja, ikää nyt noin 9 kk, ja ovat kotihoidossa Paraisilla.